Leopardin pilkkujen synty.
Rudyard Kipling.
(Suom. Päivälehdelle.)
Siihen aikaan, jolloin oli kaikki vielä alussaan, oi sinä suuresti rakastettu, asui leopardi seudulla, jota kutsutaan ”yläväksi kentäksi”. Muista, että se ei ollut alava kenttä, tai pensaikkoa kasvava tai karu kenttä, vaan vähäkasvuinen, tulikuuma ylävä kenttä, jossa oli hietaa ja hiedanvärisiä kallioita ja keltaisia ruohomättäitä. Giraffi, zebra, hirviantilooppi ja muut antiloopit asuivat siellä, ja ne olivat aivan hiedan kellanruskeat koko ruumiiltaan. Mutta leopardi oli kaikista keltaisin, harmaankeltainen, kissamainen eläin, eikä ollut kentällä ainoatakaan toista eläintä, joka olisi ollut niin keltainen kuin leopardi.
Giraffista ja zebrasta se oli hyvin ilkeätä, sillä leopardin tapana oli maata jonkun hiedankeltaisen kiven tai mättään suojassa ja sitten muiden eläinten kulkiessa hänen ohitsensa hän heitä kauheasti pelästytti. Ja sitten oli vielä eräs kaaripyssyllä ja nuolilla varustetta etiopilainen, joka ylävällä kentällä asui yhdessä leopardin kanssa. Heidän tapanaan oli metsästää yhdessä — etiopilainen kaaripyssyineen ja nuolineen sekä leopardi kynsineen ja hampaineen — niin että toiset eläimet eiyät lopuksi tienneet missä kulkisivat. Eivätkä todellakaan tienneet. Pitkän ajan kuluttua — ihmiset elivät siihen aikaan hyvin vanhoiksi — tottuivat ne välttämään kaikkea sellaista mikä leopardia tai etiopilaista muistutti ja siten ne vähitellen kokonaan pakenivat yläviltä kentiltä, — giraffi alkoi paon, sillä sen koivet olivat pisimmät. Ne juoksivat päivät pääksytysten kunnes saapuivat suureen metsään, joka oli aivan täynnä puita ja pensaita ja viirukkaita, heikkoja, pilkullisia varjoja, ja sinne ne piiloutuivat. Vähän ajan kuluttua kävi giraffi pilkulliseksi, zebra viirulliseksi ja antiloopit tummemmiksi saaden pieniä harmaita viiruja taka-osaansa, aivan kuin kaarna puunkuoressa, ainoastaan sentähden että olivat niin kauan olleet puoleksi varjossa ja puoleksi auringonpaisteessa ja syystä että puiden viirukkaat, heikot varjot olivat heidän päälleen langenneet. Vaikka saattoi kuulla ja haistaa niiden läheisyyden, niin kuitenkin hyvin harvoin erotti niitä, ainoastaan silloin kuin tarkoin tiesi mille suunnalle tuli katsoa.
Niiden oli niin hyvä olla metsän varjoissa etiopilaisen ja leopardin juostessa ylävällä kentällä ja ihmetellessä minne heidän aamiaisensa, päivällisensä ja illallisensa olivat kadonneet. Lopuksi tuli heidän niin nälkä että söivät rottia, kovakuoriaisia ja kaniineja, mutta nälkä ei sittenkään asettunut. Silloin tapasivat he haukkuvan babiaanin, jonka pää oli kuin koiran, ja joka on koko Etelä-Afrikan viisain eläin.
Leopardi sanoi babiaanille (ja päivä oli hyvin kuuma):
— Minnehän on kaikki saalis kadonnut?
Ja babiaani vilkutti silmiään, hän kylläkin tiesi sen.
Etiopilainen sanoi babiaanille:
— Voitko sanoa, minne kentän eläinkunta on kadonnut?
Ja babiaani vilkutti silmiään, hän kylläkin tiesi sen.
— Alkuperäinen eläinkunta on yhdistynyt alkuperäiseen kasvikuntaan, sillä olipa jo aika saada toimeen muutos, ja minun neuvoni sinulle, etiopilainen, on että muutat niin pian kuin voit.
Leopardi ja etiopilainen joutuivat suuresti hämilleen näistä sanoista, mutta sitten he läksivät hakemaan alkuperäistä kasvikuntaa. Ja aivan odottamatta, monien päivien kuluttua näkivät he suuren, korkean metsän täynnä puunrunkoja ja kaikenlaisia varjoja.
— Mitä tämä niin musta ja pilkkuja täynnä oleva esine on? sanoi leopardi.
— En tiedä, sanoi etiopilainen, mutta se on kai alkuperäistä kasvikuntaa. Minä kuulen ja haistan giraffin olevan lähistössä, mutta en saata sitä nähdä.
— Se on kummallista, sanoi leopardi. Syynä siihen on kai se että me olemme vastikään kirkkaasta auringonpaisteesta tänne tulleet. En minäkään näe zebraa, vaikka kuulen ja haistan sen olevan lähistössä.
— Maltahan huudahti etiopilainen. Siitä on jo kauan kuin niitä metsästimme. Ehkä olemme unohtaneet miltä ne näyttävät.
— Mitä turhia höpiset! Minä muistan kyllä millaisia ne ovat. Giraffi on 17 jalan korkuinen ja ruskeanharmaankeltainen koko ruumiiltaan, zebra on 4 ½ jalan korkuinen ja harmaanruskea väriltään.
— Hm! sanoi etiopilainen ja tarkasteli alkuperäisen kasvikunnan erilaisia varjoja! Kylläpä ne sitten erottaisi tässä pimeässä kuin kypsät banaanit majassa.
Mutta eipä niitä pimeässä ympäristöstä erottanut. Leopardi ja etiopilainen metsästivät koko päivän, mutta eivätpä he vaan mitään huomanneet.
— Ei, sanoi leopardi myöhemmällä iltapäivällä, odottakaamme pimeän tuloon. On aivan häpeällistä metsästää päivällä.
He siis odottivat pimeän tuloa ja silloin leopardi kuuli jonkun raskaasti hengittävän. Hän hypähti ääntä kohden, se tuoksui zebralta, ja kun hän kävi sen kimppuun, ne luutkin natisivat kuin zebran luut. Hän sanoi:
— Pysy alallasi. Nyt on kyseissä vakavat asiat. (Hän tahtoi ilmottaa ettei söisi zebraa suuhunsa): Aijon istua sinun pääsi päällä aamuun saakka, sillä on asioita, joita minä en oikein ymmärrä.
Äkkiä kuuli hiin muita ääniä ja etiopilainen huudahti:
— Minä olen saanut kiinni jotain, jota en voi nähdä. Se tuoksuaa giraffilta ja natisee kuin giraffi.
— Älä siihen luota. Istu sen pään päällä aina aamuun saakka. Niin minä ainakin teen.
Ja he istuivat aamuun saakka ja silloin sanoi leopardi:
— Mitä sinun allasi on?
Etiopilainen raapi päätään ja sanoi:
— Sen tulisi olla harmaanruskeankeltainen ja sen tulisi olla giraffi, mutta sen ruumis on täpötäynnä kastanjanruskeita pilkkuja. Mitä sinun allasi on veli?
Ja leopardi repi tukkaansa ja vastasi:
— Sen tulisi olla jotain harmaankeltaista ja sen tulisi olla zebra, mutta sen ruumis on täynnä ruskeita ja mustia viiruja. Mitä kummaa sinulle zebra on tapahtunut? Etkö tiedä, että ylävällä kentällä näkisin sinut peninkulman päästä?
— Niin, vastasi zebra, mutta tämä ei ole korkeavahti. Ymmärrätkö?
— Nyt minä ymmärrän, mutta eilen en ymmärtänyt. Kuinka sitä tulee menetellä? kysyi leopardi.
— Nouskaamme, vastasi zebra, niin neuvon sinua.
Zebra ja giratfi nousivat pystyyn ja menivät pienien pensaiden luo, missä varjot lankesivat viiruina, ja giraffi meni eräiden puiden luo, missä varjo lankesi täplinä.
— Maltahan hiukan, sanoi zebra ja giraffi. Näin tulee menetellä. Yksi, kaksi, kolme! Missä on nyt aamiaisenne?
Leopardi katsoa tirkisteli ja etiopiläinen katsoa tirkisteli, mutta metsässä näkivät he vain viirukkaita varjoja ja täplikkäitä varjoja, mutta zebrasta ja giraffista eivät he nähneet jälkeäkään. He olivat menneet ja piiloutuneet varjoisaan metsään.
— Hi, hi! sanoi etiopilainen. Tämä konsti täytyy oppia. Älä unohda sitä, leopardi. Sinä täällä loistat kuin aurinko.
— Ho, ho! sanoi leopardi. Hämmästyisitkö suuresti, jos saisit tietää, että sinäkin täällä loistat kuin aurinko.
— Me emme saa mitään päivällistä morkkaamalla toisiamme, sanoi etiopilainen. Me emme ole sopusoinnussa ympäristömme kanssa. Minä seuraan babiaanin neuvoa. Hän sanoi että minun tulisi vaihtaa nahkaa. Sen teenkin.
— Ja millaiseksi aijot muuttua? kysyi leopardi jännityksestä vavisten.
— Mustanruskeaksi, hiukan se vivahtaa purppuralta ja siniseltä. Sellainen väri on sopiva kun piileskelee rotkoissa ja puiden takana.
Ja sitten hän vaihtoi nahkansa siinä tuokiossa, ja leopardi oli suuresti kummissaan. Hän ei ollut koskaan ennen nähnyt miehen muuttavan nahkaansa.
— Mutta mitä tulee minun tehdä? sanoi hän etiopilaisen saatuaan uuden nahkansa kokonaan päälleen.
— Saatpa sinäkin seurata babiaanin neuvoa.
— Kuinka niin? kysyi leopardi
— Muistele giraffia, sanoi etiopilainen. Saan metsästää yksinäni ilman sinun apuasi, jos itsepäisesti yhä edelleen tahdot olla kuin auringonkukka tervatulla aidalla.
— Minä hankin kai silloin muutamia pilkkuja, sanoi leopardi. Mutta älä tee niitä liian suuriksi. Minä en millään ehdolla tahdo olla giraffin kaltainen.
— Minä teen sen sormenpäilläni, sanoi etiopilainen. Nahassani on vielä jälellä paljon mustaa. Asetuhan maalattavaksi.
Sitten etiopilainen sormillaan paineli leopardin nahkaa ja kaikkialla jäi aina nahkaan mustia merkkejä. Sinä näet ne minkä leopardin nahassa hyvänsä. Joskus sormi liukastui ja silloin merkitkin levisivät, mutta aina on kuitenkin viisi täplää — viiden sormen päät — lähekkäin.
— Nythän sinä olet kerrassaan mainiosti maalattu, sanoi etiopilainen. Maassa maatessasi sinä olet kuin kiviläjä. Alastomalla kalliolla viruessasi sinä näytät suurelta kiveltä. Puun oksalla maatessasi sinä olet kuin lehtien lomitse puikkelehtiva auringonvalo. Kylläpä nyt voit merkillistä aikaan saada.
— Mutta miksi et sinä sitten täplikkääksi tullut? kysyi leopardi. — Neekerille on aina parasta olla aivan musta, sanoi etiopilainen. Tulehan nyt niin yritetään kilpailla zebran ja giraffin kanssa.
Sitten he menivät pois, menivät naimisiin ja elivät onnellisina pitkät ajat, siinä kaikki.
Ja he ovat hyvin tyytyväisiä.
Päivälehti no 96 27.4.1902 (Kaunokirjallinen lisälehti).
