Mote Guj.
Kuvaus Intiasta,
kirj. R. Kipling.
(Suomennos „Lukutuvalle.”)
Olipa kerran Intiassa istutusten omistaja, joka tahtoi raivata erään metsäpalstan kahvivainioksi. Kaadettuaan metsän ja poltettuansa sen jäivät kannot jälelle. Dynamiitti oli liian kallista ja niiden polttaminen olisi kestänyt kovin kauan. Paras kantojen juurija on elefantti, etevin kaikista eläimistä. Se joko nyhtää juuret ylös kärsällään tahi kiskoo ne irti köyden avulla. Niinpä vuokrasi nyt kahvinviljelijäkin pari kolme elefanttia kerrallaan ja alkoi työn.
Paras näistä kolmesta elefantista kuului laiskimmalle kuljettajalle eli mahoutille, kuten heitä kutsutaan. Tämän erinomaisen eläimen nimi oli Mote Guj. Syntyperäisesti intialaisen hallituksen aikana ei olisi tullut kysymykseenkään, että sellainen köyhä raukka, kuin mahoutti Disa, olisi saanut pitää niin pulskan elefantin, jonka omistamisesta ruhtinaatkin olisivat ylpeilleet, — nimi Mote Guj merkitseekin helmeä, — mutta nyt, englantilaisen ylivallan alla, sai kun saikin Disa häiritsemättä pitää aarteensa.
Disa oli muuten suuri juoppo. Kun hänen kiltti elefanttinsa oli ansainnut hänelle paljon rahoja, joi hän itsensä sikahumalaan, kohteli pahasti Mote Gujta ja tallasi hänen arkoja etuvarpaitaan. Mote Guj jätti kuitenkin kaikki rankaisematta, sillä hän tiesi Disan jälestäpäin syleilevän ja hyväilevän häntä, itkevän ja pyytävän anteeksi ja sanovan häntä ilokseen ja elämäkseen. Disa asettui usein Mote Gujn pönäkkäin käpäläin väliin nukkumaan, ja jos tämä tapahtui vaikkapa keskellä maantietä Mote Gujn vahtiessa häntä, eivät ratsastajat eikä vaunut, yhtä vähän kuin jalankulkijatkaan, päässeet ohitse ennen kun Disa suvaitsi tuntea itsensä kylläkseen nukkuneeksi.
Päivällä ei kumminkaan joutanut nukkumaan. Työmailla olivat ansiot siksi hyviä, ettei Disaa haluttanut menettää niitä. Hän istui komennellen Mote Gujn niskalla tämän työskennellessä joko kiskoen ylös kantoja tai kantaen raskaita kuormia. Ja Disa kutkutteli häntä korvanjuureen ja sanoi häntä elefanttien kuninkaaksi. Kerran viikossa Disa vei Mote Gujn alas joen rantaan, jossa tämä jättitläiseläin kauniisti käännähti kyljelleen matalikkoon, jossa Disa muokkasi häntä kokosluudalla ja tiilikivellä. Eikä Mote Guj kertaakaan sekoittanut tiilikivellä kaapimista pieneen läiskäykseen luudan tyvellä, joka merkitsi, että hänen oli kännyttävä toiselle kyljelleen. Sitten tarkasti Disa hänen silmänsä ja jalkansa, nähdäkseen josko ne olivat terveet, kohotti vielä hänen muhkeita korvalehtiänsä tutkien oliko siellä haavoja tai naarmuja. Kun kaikki oli tehty, lähtivät molemmat kotiin, Mote Guj puhtaana ja hyvillään kärsällään taitellen 4 metrisiä oksia, ja Disa palmikoiden pitkää, märkää tukkaansa.
Kauvan elettiin tällaista rauhallista elämää hyvine palkkoineen, kunnes Disan paha juomahalu uudelleen heräsi.
Hän meni silloin isäntänsä luokse ja sanoi itkien äitinsä kuolleen.
— Äitisihän kuoli jo kaksi kuukautta sitten, ja kuolihan hän jo kerran ennenkin sinun ollessasi työssäni viime vuonna — vastasi isäntä, joka tunsi hyvin alkuasukasten puhetavan.
— Täti se olikin, joka nyt kuoli, mutta hän oli minulle äidin sijainen — Disa sanoi, itkien yhä katkerammin. — Häneltä jäi kahdeksan pientä lasta, joilla nyt ei ole mitään syötävää, ellen minä täytä heidän pikku vatsojaan — Ja Disa lankesi maahan ja löi otsaansa.
— Kuinka sait kuolonsanoman?
— Kirjeessä.
— Kuka toi sen?
— Posti.
— Loruja. Tänne ei ole tullut postia koko viikolla. Mene työhösi!
— Kulkutauti raivoaa kotiseudullani, ja kaikki vaimoni ovat kuolemaisillaan, — Disa nyyhkytti.
— Käskekää tänne Chihun, joka tuli suoraan Disan kotikylästä, — isäntä sanoi.
Chihun tuli.
— Onko tällä miehellä yhtään vaimoa?
— Disallako! — Chihun sanoi halveksivasti.
— Ei yhtään. Meidän naisistamme ei kukaan viitsi edes katsoa häneen. Kernaimmin menisivät he naimisiin hänen elefanttinsa kanssa.
Disa itki ja väänteli itseään.
— Mene heti työhösi, — hänen isäntänsä käski ankarasti, — muuten sinulle käy huonosti.
— Taivaan nimessä, — Disa virkkoi, — sanon teille totuuden. En ole maistanut tippaakaan viinaa koko kahtena kuukautena ja nyt haluaisin mennä pois ja juoda itseni kelpo pörrään kaukana tästä taivaallisesta kahvitarhasta. Sitten taas työskentelisin kuin mies.
Kahvinviljelyä naurahti hiukan.
— Disa, — hän sanoi, — nyt puhut totta. Saisit mennä heti, jos vain voisimme tehdä jotain Mote Gujlla poissa ollessasi. Mutta itse tiedät, ettei se tottele ketään muita kuu sinua.
— Niin totta kuin taivas on sininen viivyn poissa ainoastaan kymmenen päivää. Sen ajan kuluttua olen palaava takaisin, sen vakuutan uskoni, kunniani ja henkeni kautta. Saanko luvan kutsua tänne Mote Gujn tuon pienen poistumiseni johdosta? — Lupa annettiin ja Disan kerran vihellettyä kömpi mahtava eläin esiin lepopaikastaan puiden varjosta.
— Sinä elämäni valkeus, juopuneen holhooja, voiman pesä — kallista korvasi minulle, — Disa sanoi, seisten elefantin edessä.
Mote Guj kuunteli, tervehtien häntä kärsällään. —
— Minä menen tieheni — Disa sanoi.
Mote Gujn silmät loistivat. Hänkin piti tuollaisista pikku retkistä yhtä paljon kuin herransakin. Matkan varrella sai aina näykityksi yhtä ja toista hyvää.
— Mutta sinä jäät tänne työhön!
Mote Gujn silmän välke himmeni, vaan hän koetti näyttää tyytyväiseltä. Todellisuudessa hän inhosi kannon raatamista. Se koski hänen hampaisiinsa.
— Minä viivyn poissa kymmenen päivää, sinä ihanaiseni. Nosta ylös etukäpäläsi, niin minä isken sen asian siihen, sinä kuivuneen rapakon syyläinen konna. Disa otti telttipuikon ja löi Mote Gujta kymmenen kertaa kynsille. Mote Guj röhki ja muutteli jalkojaan.
— Kymmenen päivää, — Disa sanoi, — sinun pitää tehdä työtä, vetää ja vääntää kantoja niinkuin Chihun käskee. Nosta ylös Chihun ja aseta hänet niskallesi! — Mote Guj käyristi kärsänsä, Chihun astui siihen ja nostettiin niskalle! Disa antoi Chihunille elefanttipiiskan.
Chihun löi Mote Guju kaljua päätä niinkuin kivenlaskija katukiveä.
Mote Guj mylvi.
— Hiljaa sinä metsän peikko. Chihun on sinun kuljettajasi kymmenen päivää. Ja sano nyt minulle hyvästi, sinä sydämeni elukka, kaikkien luotujen elefanttien helmi, karjan lilja, hoida kallista terveyttäsi; ole sievä. Hyvästi!
Mote Guj kiersi kärsänsä Disan ympäri ja heitti hänet ilmaan kahdesti. Se oli hänen hyvästijättötapansa.
— Onko minulla lupa mennä? — kysyi Dia.
Isäntä nyökäytti päätään ja Disa katosi metsään. Mote Guj palasi kantoja vääntämään.
Chihun oli hyvin ystävällinen sille, mutta Mote Guj oli siitä huolimatta onneton. Chihun antoi sille höystepallon ja kutkutteli leuvan alle, ja Chihunin pikku lapsi laverteli sille, ja Chihunin vaimo sanoi sitä kultaseksi; mutta Mote Guj oli vaistomaisesti vanha poika, kuten Disakin, joka piti hurjasta hyväilystä.
Oli miten oli, Mote Guj teki työtä kunnollisesti, ja kahvitarhan isäntä oli ihmeissään. Disa taasen oli maantiellä tavannut hääkulkueen omasta heimostaan ja juoden ja rentuten sen kanssa unohti hän ajan kulun.
Yhdennentoista päivän aamu koitti, eikä Disasta kuultu mitään. Mote Guj irrotettiin kytkyestään päivän töitä varten. Se käännähti, katseli ympärilleen, nytkäytti hartioitaan ja alkoi astua pois, ikäänkuin sillä olisi jotain asiaa jonnekin.
— Hii! huu! tule takaisin! huuteli Chihun. — Tule tänne ja nosta minut niskallesi. Palaja tänne, sinä vuoriston ylpeys, sinä koko Intian kaunistus, nosta ylös minut, taikka minä hakkaan poikki joka varpaan sinun lihavista etujaloistasi.
Mote Guj murahti ystävällisesti, mutta ei totellut. Chihun juoksi sen jälkeen nuora kädessä ja sai sen kiinni. Mote Guj työnsi korvansa eteenpäin, ja Chihun tiesi mitä se merkitsi, vaikka hän koetti suurilla sanoilla päästä pälkähästä.
— Ei mitään leikkiä minun kanssani. Työhösi heti, sinä perhanan elukka!
— Hrrumph! — sanoi Mote Guj, — ja korvat olivat yhä sojossa.
Mote Guj pisti hengessä kädet housuntaskuihin, pureskeli oksaa hammaspuikkona ja kuleksi edestakaisin istutusmaalla ilkkuin toisille elefanteille, jotka juuri olivat alkaneet työnsä.
Chihun kertoi asianlaidan kahvitarhan isännälle, joka tuli ulos iso piiska kädessä ja sillä hän läiskähytteli hurjasti. Mote Guj oli siksi kohtelias valkoiselle miehelle, että se ajoi häntä takaa melkein neljännes penikulmaa istutusmaalla ja sitten „hrrumpasi” hän hänet huoneen verannalle. Sitten hän seisahtui talon edustalle nauraen niin että koko ruumis hytki, kuten elefanttien tapa on.
— Sen täytyy saada selkäänsä, sanoi kahvitarhan isäntä. Me annamme sille semmoisen selkäsaunan, ettei moista ennen mikään elefantti ole saanut. Anna Kala Nagille ja Nazimille kummallekin kahdentoista jalan pituiset rautavitjat ja käske niitä lyömään kaksikymmentä lyöntiä.
Kala Nag — joka merkitsee Musta Käärme — ja Nazim olivat kaksi suurinta elefanttia joukossa, ja heidän tehtävänään oli toimittaa kovimmat kuritukset, sillä ihminen ei voi milloinkaan kunnollisesti rangaista elefantteja. Ne ottivat piiskavitjat kärsällään ja kolistivat niitä lähestyessään Mote Gujta, jonka he aikoivat sulkea väliinsä. Mote Guj ei milloinkaan pitkänä elinkautenaan ollut saanut selkäänsä eikä aikonut suostua siihen nytkään. Se asettui odottamaan, käänteli päätään oikealle ja vasemmalle tähystellen mihin paikkaan Kala Nagin lihavassa kyljessä saisi paksun hampaansa tunkemaan syvimmälle. Kala Nagilla ei ollut syöksyhampaita. Tosin sillä oli vitjat arvon merkkinä; mutta kuitenkin se vetäytyi niin etäälle rangaistavasta kuin suinkin, koettaen olla olevinaan ikäänkuin se vaan leikillä olisi tuonut vitjat mukanaan. Nazim käännähti ympäri ja palasi heti kotiin. Sen mielestä ei soveltunut tapella sinä aamuna, ja siten jäi Mote Guj yksin seisomaan korvat hörössä.
Kahvitarhan isäntä luopui rankaisemishommista ja MoteGuj vyöryi takaisin istutusmaalle jatkamaan tarkastustaan omaksi huvikseen. Hän läiskäytteli vanhoja ystäviä selkään ja kysyi lähtivätkö kannot helposti maasta; kulkien edestakaisin se kokonaan turmeli elefanttilauman työn aina iltaan asti, jolloin se läksi illalliselle.
— Koska sinä et tahdo tehdä työtä, niin etpä saa ruokaakaan, — sanoi Chihun äkäsesti. — Sinä olet villi elefantti, etkä mikään sivistynyt eläin. Mene vuoristometsiisi!
Chihunin pikkuinen ruskea lapsi konttaili majanlattialla. Mote Guj, joka tiesi varsin hyvin, että lapsi oli Chihunin kallein tavara maan päällä, käyristi, seistessään siinä ovensuussa, kärsänsä ystävällisesti houkutellen ja lapsi heittäysi ilosta kirkuen kärsän mutkaan. Mote Guj kääri sen tiukempaan ja nosti ruskean pienokaisen kaksitoista jalkaa korkeammalle Chihunin päätä.
— Hyvä Jumala! — Chihun kiljasi. — Tusinan parhaita jauhokakkuja, kahden jalanlevyisiä ja rommissa kasteltuja saat heti, ja sata kiloa vastaleikattuja nuoria sokeriruohoja. Suvaitse vain laskea alas vahingoittamatta tuo viaton palleroinen, joka on iloni ja elämäni.
Mote Guj asetti ruskean pienokaisen mukavasti etujalkojensa väliin, jotka olisivat voineet musertaa koko Chihunin majan pieniksi tikuiksi, ja vartosi ruokaansa. Söi sen. Ruskea pienokainen pääsi pälkähästä. Sitten Mote Guj torkkui ja ajatteli Disaa. Yksi elefantin monista merkillisyyksistä on se, että sen ääretön ruumis tarvitsee vähemmän unta kuin minkään muun elävän. Neljä tai viisituntia yössä riittää. Lopun yön se viettää syöden ja liikkuen edestakaisin.
Sydänyönaikaan Mote Guj läksi aitauksestaan. Sen päähän oli juolahtanut ajatus, että Disa ehkä makasi juovuksissa jossakin synkässä metsässä ilman vartijata. Se etsi koko yön pensaikossa möristen ja mylvien ja heilutellen korviaan. Se meni alas virralle ja melusi matalikossa, mutta ei kuulunut vastausta. Se ei löytänyt Disaa, mutta häiritsi muita lähiseudun elefantteja ja säikäytti pilalle muutamat mustalaiset metsikössä.
Aamuhämärässä Disa palasi. Häneltä pääsi helpotuksen huokaus nähdessään kaikki vahingoittumattomina, sillä hän tunsi Mote Gujn luonteen. Mote Guj oli mennyt aitaukseen aamiaista syömään. Yölliset retket olivat tehneet sen nälkäiseksi.
— Käske tänne petosi, — sanoi kahvitarhan omistaja. Disa huusi eräällä merkillisellä elefantinkielellä, jonka elefantinkuljettajat luulevat tulleen Kiinasta maailman alussa, kun elefantit olivat herroja eikä ihmiset. Mote Guj kuuli ja tuli. Elefantit eivät juokse, ne liikkuvat vaan eri nopeudella. Jos elefantti tahtoisi ottaa kiinni pikajunan, niin se ei juoksisi, mutta junan se kumminkin saavuttaisi.
Niinpä oli Mote Guj kahvinviljelijän ovella melkein ennen kuin Chihun oli huomannut sen lähteneen aituuksestaan. Se heittäysi Disan syliin mylvien ilosta ja mies sekä elefantti itkivät ja ulvoivat ja tutkivat toisiaan kiireestä kantapäihin.
— Nyt mennään työhön, — Disa sanoi. — Nosta minut ylös, minun poikani, minun iloni.
Mote Guj heitti hänet niskoilleen ja molemmat läksivät työmaalle hakemaan suurimpia kantoja.
Kahvinviljelijä oli liian hämmästynyt ollakseen kovin äkeissään.
Lukutupa n:o 1-2 1898.
