Väinö Kataja - Pakkohuutokauppa

Pakkohuutokauppa.


Se oli Mallikylän rikkaimpia isäntiä tuo Oinasmäen Elias, joka alkoi saatavataan hakea Heinärannan Mäkelästä. Ei muuta kun laillista tietä tuomio täytäntöön. Ei auttanut, että Mäkelä rukoili, että elä nyt hyvä mies hätyytä ... varro nyt syksyyn ... Kun nyt lehmät minulta keskellä kesää myydään niin millä minä polonen sitten väkeni elätän.

Mutta ei armahtanut enään Oinasmäen Elias, omansa hänen tarvitsi saada. Jos vielä vartoo, niin saattaa käydä, ettei saa mitään. Muut velkamiehet ottavat.

Niin vastaili Elias Mäkelän pyyntöihin ja vauhdissa oli.

— Se on minua härnäillyt ja kehtasi ottaa minulta, — vaikka minä saamassa olen, — kerran makson, kun minä pari päivää miehineni häädyin Mäkelässä tuulta makaamaan. Minä sen opetan.

Niin oli kova Elias, puri tupakkaa, oikoi koipiansa, käsillään viuhtoi ja selitteli ...selitteli ja ilmoitti, että silloin ja silloin on Mäkelässä huutokauppa, että lähtekääpä miehet silloin huutamaan lehmiä, hevosia ja muuta maanpäällistä niin saatte halvalla.

Mutta ei tullutkaan Mäkelään yhtään ainoaa huutajaa. Ei muita kun nimismies ja poliisi.

Mutta siitä riemastui Elias. Saadakseen uutta vauhtia osti hän pikanellirullan ja aikoi seuraavaan huutokauppaan kerätä huutajia. — Siihen eivät uskalla ihmiset tulla, kun Mäkelä uhkaa kostaa, vaan kyllä minä näytän, — arveli hän.

Ja hän näyttikin. ”Heinärannan kylästä ei aikonut kukaan lähteä, sanovat, että mistäpä ne nyt tulevat rahat, kun huudot ovat heti maksettavat eikä kannata toisen köyhän käydä toisen kimppuun ei sitä tiedä koska itsellä on vasaramarkkinat.

Niin vastasivat heinärantalaiset.

— Mutta kyllä minä väkeä saan, että pystytään myymään Jumal’auta, uskoi Elias.

Ja kun Mallikylä oli rikkain kylä koko pitäjässä, niin siellä sitä kyllä oli rahaa joka miehellä. Eikä se kumma ollutkaan että siinä kylässä oli rahaa, kun siihen niin monella taivalla oli koottu monta miespolvea.

— Kun saat jonkun viis' kuus' hyvävaraista huutajaa sieltä Mallikylästä ja haet jonkun jätkän luvun jatkoksi, niin kyllä huutokaupasta tosi tulee, — oli nimismies neuvonut.

Ja Elias kääntyi kotikyläläistensä puoleen. Heti lupasivat tulla ”huutamaan”, että opetetaan se Mäkelä konsteilemaan tässä. Siellä solikin semmosia suurviljelijöitä ja raharikkaita isäntiä jotka pystyisivät ostamaan vaikka koko Heinärannan köyhän kylän jos tahtoisivat olla oikein hävittömiä. Parhaat ja rikkaimmat Elias valitsikin. He olivat valmiit lähtemään, sillä he olivat niin tottuneet siihen, että pakkohuutokaupalla puhdistettiin mies kuiville kiville ja tehtiin isännästä mökinmies. Varsinkin olivat Mallikylän Tyynentaustan isännät pomoja ja ylpeitä miehiä, jotka monessa polvessa olivat rikkauksia koonneet, suurien perintöjen ja vaimojensa kautta ja joilla oli saamista joka kylästä, mistä enempi, mistä vähempi.

Ja sai Elias nytkin sekä isän että pojan matkaansa. Ja liittyvät heidän joukkoonsa Makaliinin Janne ja Krööntaalin Mooses, liikemiehiä molemmat. Ja käski Elias myös Uuden Kässärin Mikon ja Pönterin Alarikin tulla mukaan, joukon jatkoksi.

Innostui myös muitakin Mallikylän isäntiä ja emäntiä lähtemään huutokauppaan että jos hyvinkin halvalla sattuisi saamaan lehmän tai mullikan. Niin että väkeä karttui juuri kylliksi Mäkelään.

Ja Elias puhui taipaleella: — Sitä tammaa ”Ullaa” elkää korottako, että minä siitä saisin halvalla hyvän hevosen se on hyvä varsatamma ja se on ”Ulla” myöskin kirjoitettu minun veloistani.

Lupasivat toiset, etteivät he korota, että Elias saapi halvalla.

Ja niin menivät. Tyventaustan isännät ajoivat sillä vanhalla kuuluisalla orhilla, jolla sekä isä että poika olivat naimassa käyneet ja joka tunnettiin ympäri laajan pitäjän polvien pateista ja huhuna vasta harjastaan. Saivat kaikki peljätä sitä kamalan komeaa oritta, että milloin Tyventaustan miehet pihaan ajavat ja tulevat velkaansa vaatimaan.

Oli Oinasmäen Elias päässyt Pönterin Alarikin rattaille, kun itse ei hevostaan raskinut ottaa ja kun toivoi, että hän nyt halvasta hinnasta saapi Mäkelän Ullan valjaineen ja rattaineen, jotka kaikki olivat ulosottoon kirjotetut.

Väkeä on karttunut kylliksi ”tunnetuita” rahamiehiä. Ei siis muuta kun alkaa paukuttaa.

Mutta nyt esiintyy Strömin herra ja esittelee Eliakselle, että jos kuukauden vielä varrot, niin saat velkasi, minä takaan Mäkelän puolesta.

Elias miettii. Mutta kuiskaa hänen korvaansa tuo Mallikylän viiksimies ja sitä mennään nurkan taakse. On viiksimiehellä vihollisen väkevää konjakkia, tarjoaa Eliaksellekin, joka ottaen mällin poskestaan, hyvillään ja suurimmalla kiitollisuudella kumoaa naamaansa minkä kurkusta alas painuu.

— Jopa oli tämä helvetin hyvä asia kiittelee hän viiksimiestä, ja ottaa vielä toisenkin kerran, että pullon kurkku laulaa.

Silloin tuntee hän rohkeutensa kasvaman ja luontonsa nousevan ja hän muistaa Ullaa ja valjaita ja hän menee Strömin herran vierteen, joka siinä miesten keskessä pyörii kuin napa, ja tukkien mälliä paikoilleen hän huutaa:

— Ei muuten, mutta jos heti rahat tulevat kottamspoi poludigell allriht se on niin että ei muuta vallesmanni kun alkakaa myydä. Pankaa Ulla ensiksi valjaineen. Pönteri perkele, katsos etten anna sinulle ympäri korvia velkateiri.

No mitäpä siinä. Huutokauppa alkaa. Poliisi avaa vasta ostetun armirolaatikon ja siitä Eliaksellekin tarjoaa.

— En minä noista, vaan olis pikanellia eli väkeviä piipun periä.

Mutta ei ole poliisilla niitä. Tyventaustan vanhempi isäntä on asettunut kuisten kaidepuuta vasten selkäkenoon senvuoksi että hänet siihen nähdään parhaiten ja että hän myöskin näkee ja kuulee siitä parhaiten. Siitä hän näkeekin kuinka Strömin herra siellä pyörähtelee väkijoukossa niinkuin nähdään jalosukuisen, ihramahaisen porsaan pyörähtävän ylpeänä ja parsissaan ryykkäselkäisten ja piikkikarvaisten maatiaisporsasten joukossa. Ja hän tuntee kuin kateutta tuota pyöreävatsaista, hohtavan punasta ja sievän tekosta Strömin herraa kohtaan. Voi sentään kuin olis tuommonen vatsa! Ja Tyventausta koettaa ponnistaa, että eikö se hänelläkin maha nousisi mutta silloin katkeaa kaidepuu hänen takanaan.

Kolmesataa . .. kolmesataa huutaa nimismies.

Ei täällä sentään saa särkeä taloa, — huutaa joku Tyventaustan isännälle.

Jo paukahtaa vallesmannin vasara ja Ulla jääpi Oinasmäen Eliakselle.

Tulee lehmäin vuoro.

Mutta illalla ajaa Oinasmäen Elias Mäkelän Ullalla Maalikylään, ajaa tyytyväisenä ja mennessä käyvät Uudessa Kässärissä, jossa viiksimies vielä viinat tarjoaa.



Liitto no 94 19.8.1909.