Katrin nukki.
Katrin äidin luona oli eräs täti vieraana. Täti oli juuri
palannut Hankoniemeltä, jossa oli koko kesän ollut kylpemässä, ja hänellä oli
siitä paljon kertomista. Hän sanoi merikylvyn olleen hyvin terveellistä, niin
että hänen pieni kipeä Helminsäkin oli tullut siitä reippaaksi ja punaposkiseksi.
Katri kuuli, mistä oli puhe, hän kuunteli ja kuunteli ja
näytti hyvin tuumailevaiselta; — ei puhunut sanaakaan, vaan pujahti pois
toiseen huoneesen. Siellä oli hänen nukkiensa koti; muut kutsuivat sitä kaapiksi
vaan, mutta Katrin mielestä se oli suuri talo. Siinä talossa asuivat Maiju ja
Thyra. Thyra oli kauniimpi kuin Maiju, sillä se oli vahanukki, ja Maiju oli puusta;
mutta Katri rakasti kuitenkin enemmän Maijua, sillä sen kanssa hän oli leikkinyt
niin kauan, kuin muistaa taisi, ja heillä molemmilla oli ollut niin monta hauskaa
hetkeä yhdessä. Niin, mutta nyt oli Katri kauan aikaa nähnyt, että Maijun käsivarret
alkoivat irroittua, ja kukaties ne jonakin päivänä ihan putoaisivat. Tätä ajatellessa
tuli Katrin sydän aina surua täyteen.
Ja nyt kiirehti Katri Maijun luo, sulki hänet syliinsä ja
sanoi: „nyt, nyt tiedän, mitenkä Maijukulta voi terveeksi tulla! Saat joka
päivä olla kylvyssä ja sitte kyllä paranet!”
Katri kokosi nyt Maijun vaatteet pieneen kirstuun; vielä
otti saipuaa, pesusienen ja villavaipan ja nyt lähdettiin kylpymatkalle. Oli
kaunis ilma ulkona ja matkakin kukkais- ja hedelmätarhan kautta oli sangen suloinen.
Kyökki-puutarhassa oli räystään alla suuri amme, johon sadevettä koottiin; se
oli heidän matkansa määrä.
„Tässä nyt sinua kylvetän ja valelen”, puhui Katri Maijulle;
„pesen pehmeällä vampulla ja kuivaan hienoisessa vaipassa. Sadevesi on yhtä
hyvää kuin merivesi, siitä olen varma. Ja nyt Maiju riisuttiin, kylvettiin ja pestiin,
pyhittiin ja puetettiin. Paljo oli puuhaa Katrilla: mutta hän olisi tehnyt vaikka
100 kertaa enemmän työtä, jos Maiju vaan olisi tullut terveeksi. Sitte he kävelivät
ja leikkivät puutarhassa kukkasten ja perhosten kesken.
Monena päivänä tuli Katri sitte kylpyammeelle nukkensa
kanssa ja samat temput tehtiin. Mutta voi! Ei näyttänyt Maiju-rukka tulevan
ensinkään paremmaksi: hänen hiuksensa vanuivat kauhean takkuisiksi, kaikki puna
lähti poskilta pois ja käsivarret — ne kerran lähtivät ihan irralleen. Tämä oli
suuri suru Katrille ja hän itki silmänsä punaisiksi. — Tuon huomasi Katrin äiti
ja hän kysyi, mikä tyttöänsä vaivasi. Katri kertoi asian alusta alkaen ja mistä
syystä hän näin oli tehnyt. Äiti silloin suuteli surullista tyttöänsä ja
kuiskasi hänen korvaansa, että hän oli pieni ymmärtämätöin lapsi. Sitte hän
kertoi, että aina oli paras kysyä lääkäriltä neuvoa, ennenkuin sairaille mitään
tehdään. Ja äiti oli Katrin paras lääkäri; jos Katri olisi kysynyt häneltä,
olisi hän antanut paremman neuvon.
Nyt otti äiti nuken, vei sen kaupunkiin jollekin, joka osaa
nukkia parantaa.
Tilhi 1/1884.
