Kunpa olisi rikas.
Leo Tolstoin kirjoittama satu.
Vuoteellaan valvoi köyhä mies. Yö kului, mutta hän ei saanut ajatuksiltaan silmiänsä ummistaneeksi.
— Miksi on elo niin raskasta meille, köyhille raukoille? mietti hän. — Rikkailla on rahoja kuormittain. Muutamat kokoovat kultaa kirstunsa täyteen, kokoavat yhä ja kieltävät itseltään välttämättömimmänkin. Jos olisin minä rikas, en toki niin tuhmasti menettelisi. Pitäisin iloa itse ja ilahuttaisin muita.
Äkkiä kuului hänen vieressään ääni, joka sanoi:
— Hyvä! Teen sinut rikkaaksi. Tässä annan sinulle pussin. Siinä on vain yksi kultaraha, mutta kun olet ottanut sen, tulee toinen kohta sijaan. Saat noukkia niin monta kuin tahdot, mutta kun olet saanut kylliksesi, täytyy sinun heittää pussisi mereen. Sitä ennen et kumminkaan saa käyttää hyväksesi ainoatakaan rahaa, sillä jos sen teet, muuttuvat kaikki rahasi kiviksi.
Köyhä mies ihastui. Se ei ollut unennäköä, ei; siinä oli pussi pöydällä. Hän kiiruhti tutkimaan sitä. Oikein! Siinä oli kultaraha. Ja tuskin oli hän saanut sen käteensä, niin oli jo pussissa toinen.
— Kun istun tässä jo noukin koko yön, niin olen rikas huomenna, sanoi hän itselleen. — Huomenna heitän pussin mereen ja alan elää mieleni mukaan.
Mutta kun aamu tuli, ajatteli hän:
— Voinhan noukkia vielä tämän päivän, niin saan kokoon toisen verran.
Jo hän noukki koko päivän; enemmän, yhä enemmän hän halusi. Hän ei voinut heitää mereen pussia. Hänelle tuli nälkä, mutta hän ei malttanut mennä ulos hakemaan ruokaa. Hän löysi kappaleen kovaa leipää. Sen söi hän ja alkoi uudestaan noukkia.
Yö tulee, mutta hän ei lakkaa. Hän elää kerjäten ja jatkaa. Viikkoja, kuukausia kuluu, kultakasa kasvaa kasvamistaan. Hän on unohtanut lupauksensa. Hän ei elä iloksi itselleen eikö muille.
Väliin aikoo hän heittää pussin mereen, mutta — ei vielä! Hän vanhenee, hän on tullut yhtä keltaiseksi kuin kulta, jota hän kokoo. Mutta — hän kokoo yhä. Hänen täytyy saada enemmän, yhä enemmän.
Viimein kuolee hän kurjana kerjäläisenä olkivuoteelleen, kuolee — rahapussi kädessänsä.
Kyläkirjaston kuvalehti 3/1895.
