Vaarallinen hyppäys.
Kirj. Leo Tolstoi.
Laiva, joka purjehdusretkellä maailman ympäri, oli matkalla kotiin päin. Ilma oli kaunis ja kaikki laivamiehet kannella.
Laivassa oli myös suuri apina, joka varsinkin huvitti kaikkia. Se hyppeli ja teutaroi, teki kuperkeikkoja, irvisteli ja matki ihmisiä. Ja kun se näki, mitä huomiota se herätti, tuli se yhä hullunkurisemmaksi.
Se juoksi kapteenin kahdentoista vuotiaan pojan luo, sieppasi häneltä lakin ja kiipesi nuolen nopeudella mastoon. Kaikki nauroivat; poika vain, joka seisoi avopäin, ei oikein tiennyt pitikö nauraa vaiko itkeä.
Sillä välin istuutui apina maston häkkiin ja alkoi kynsin hampain repiä rikki lakkia. Näytti siltä kun olisi se tahtonut tehdä pilaa pojasta — se osoitti hänelle lakkia, irvisteli hänelle ja teki kujeita jos jonkinlaisia. Ei auttanut että poika huusi ja ärjyi; apina yhä vaan repi repimistään lakkia.
Matruusit olivat pakahtua naurusta; mutta poika suuttui silmittömästi, heitti nutun yltään ja riensi mastoon apinan luo. Tuossa paikassa oli hän eläimen, vieressä; mutta apina, joka oli notkeampi, liukui syrjään, juuri kun poika oli tavoittamaisillaan lakkiaan.
— Sinä et pääse kynsistäni, huusi hän ja ajoi takaa apinaa.
Turhaan koetti hän saavuttaa. Luoksensa päästämättä houkutteli apinahäntä yhä korkeammalle. Yhtäkkiä tarttui se erääsen köyteen ja riipusti lakkirepaleen märssyraa’an päähän; itse kiipesi se sitten maston huippuun. Siinä irvisteli se ja näytti hampaitaan.
Mastosta oli välimatka useita metriä märssyraakaan, jossa lakki riippui. Sinne ei voinut päästä, jollei irtautunut mastosta. Haltioissaan oleva poika jätti maston ja antausi kulkemaan märssyraakaa.
Matruusit olivat tähän saakka täyttä kurkkuaan nauraneet. Pojan takaa-ajo oli suuresti huvittanut heitä. Mutta kun he näkivät hänen lähtevän märssyraa’alle, jähmettyivät he kauhistuksesta. Jos hän horjahti tahi astui väärään, makasi hän samassa muserrettuna kannella. Ja jos hän onnistuikin päästä lakin luo, oli paluumatka kerrassaan mahdoton. Kiihkeässä jännityksessä seisoivat matruusit ja tuskassaan päästi siinä muuan heistä hätähuudon.
Poika kuuli sen ja heräsi innostuksestaan. Hän näki vaaransa, hän tirkisteli alas ja alkoi horjua.
Samassa tuli kapteeni kojustaan, pyssy kädessänsä. Hän oli aikeessa ampua kalalokkeja. Kun hän näki poikansa vaaran ylhäällä mastossa, tähtäsi hän häntä pyssyllään ja huusi:
— Mereen, hyppää mereen tahi minä ammun!
Poika yhä horjui raakapuulla seisoen, ymmärtämättä, mitä isä tarkoitti.
— Hyppää mereen, tahi ammun! ”Yksi — kaksi”, ja samassa kun isä huusi kolme, syöksi poika mereen.
Hän hukkui paikalla, mutta tuskin olivat aallot ehtineet peittää hänet, niin ryntäsi kannelta parikymmentä rivakkaa matruusia laineisiin.
Puolen minuutin kuluttua, joka aika katsojista tuntui kauhean pitkältä, tuli poika näkyviin. Matruusit uivat hänen luokseen ja saivat hänet laivan kannelle. Muutamia silmänräpäyksiä sen jälkeen alkoi vettä virrata hänen suustaan ja hän hengitti taasen.
Emme yritäkään kertoa isän iloa, kun hän näki rakastetun poikansa pelastuneeksi.
Kanerva n:o 12 15.6.1901.
