Rakkautta ja petosta
Kirj. Dick Donovan
(„Vaasan” suomennos)
Seitsemäs luku
Neuvottelu
Neljä herraa tervehti kapteeni Bevania. Hänelle tarjottiin tuoli, lasi sampanjaa ja sikari. Kaikkien katse oli tähdätty häneen. Erästä pienikokoista, piirteistä päättäen juutalaissukuista herrasmiestä kutsuttiin „ruhtinas Roussillioniksi”. Hän puhui englantia ulkolaisesti murtaen. Erään toisen esitti Argave puolalaiseksi aatelismieheksi, kreivi Polishkie nimeltään. Kahta muuta kutsuttiin ilman muuta Walter Smithiksi ja Alexander Wilsoniksi.
Juhlallisessa esittelystä oli pian selvitty. Lasit täytettiin uudelleen ja kapteeni Bevan Pariisista lausuttiin tervetulleeksi. Hän tuntui viihtyvän hyvin. Argave meni ulkomaalaiseen huoneeseen ja lukitsi ovet. Palattuaan avasi hän kokouksen.
„Tahdon ilmoittaa teille, kapteeni Bevan, että nämä herrat ovat kumppaneitani eräässä pienessä yhtymässä, jonka toiminnan toivomme tulevan onnistumaan. Olen kertonut heille tapaamisistamme ja neuvottelujemme aiheesta. Luulen itselläni olevan oikeuden sanoa, että olette ystävällisesti kylläkin, luvanneet toimittaa eräitä tutkimuksia ja että olette valmis, jos onnistutte saavuttamaan, mitä me haluamme, myymään salaisuuden kymmenestätuhannesta frangista, summasta, mikä minun mielestäni on varsin kaunis tunnustus.”
„Kysyessäni muutamia minuutteja sitten, oletteko onnistuneet, vastasitte onnistuneenne yli odotusten. Käytän näin ollen tilaisuutta onnitellakseni teitä. Jos tämä keksintö vastaa odotuksiamme, tulee minulla olemaan suuri ilo ehdottaa ystävilleni, että palkitsisimme palveluksenne vieläkin suuremmoisemmalla tavalla kuin olemme ajatelleet, ja olen varma, että toverini ajattelevat samalla tavalla. Eikö totta, herrani?” Seurasi yleinen myöntymys. „Nyt näette, kapteeni Bevan, ettette ole kuluttaneet aikaanne hyödyttömästi. Ehkä olette nyt ystävällinen ja selostatte meille joitakin yhsityiskohtia. Uskallan myös toivoa, että suostutte antamaan joitakin näytteitä.” Tämän lausunnon aikana oli Bevan nojautunut tuolin taustaan ja jatkoi levollisesti tupakoimista.
„Tiedän hyvät herrat”, alkoi hän asentoaan muuttamatta, „että meidänlaistemme gentlemannien keskuudessa pannaan suuri arvo sananparrelle, joka sanoo, että puhe on ajatuksien salaamista varten, ja ystävämme Argave, pyydän anteeksi, parooni Waldersteinia tarkoitan, on taitavasti salannut joukon ajatuksia puheessaan. Ollakseni suora, hyvät herrat, olen varma siitä, ettei kukaan meistä uskonut puoltakaan hänen sanoistaan.” Nämä sanat vaikuttivat kuin pommi, herättäen levottomuutta ja kiihtymystä. „Pyydän teitä rauhoittumaan. Katson, että meillä alusta alkaen täytyy olla selvyys toisistamme.”
„Paras herraseni”, keskeytti ruhtinas Roussillion, „ihmettelen kylmäverisyyttänne, mutta en ymmärrä, miksi meidän on riistettävä kunnia toisiltamme. Kukin elää enemmän tai vähemmän malliksi kelpaavaa elämää ja minä uskon, että me emme ole paljon huonompia kuin ne, jotka matkivat pyhimyksiä.”
„Anteeksi”, sanoi Bevan. „Minulla on oma tapani katsella asioita ja tapahtumia, ja pyydän teidän olemaan vakuutettu siitä, että varsin hyvin käsitän sen osan, jonka aijotte antaa minun näytellä. Ehkä minulla on oikein sanoessani, että me kaikki edustamme hyvää annosta viisautta ja taitoa, mutta onni ei suosi elämäämme maailmassa, jossa vaan rikas mies voi saavuttaa kunniallisuuden maineen.”
„Luulen voivani”, lausui Argave, „yhtyä siihen, mitä sanoitte, mutta pyydän samalla kiinnittää huomiotanne siihen, että olemme täällä puhuaksemme afääreistä eikä pitääksemme moraalisaarnoja tai filosofeerataksemme.”
„Aivan niin”, vastasi Bevan. „Mutta minä luulen, että johtopäätökseni on sopiva johdatus siihen afääriin, jota valmistelemme. Olen tehnyt keksinnön, jolla luultavasti on suuri arvo, ja nyt tahdotte minut paljastamaan sen ennenkuin hyväksytte sitä.”
Seurasi naurunpuuska ja kreivi Polishkie sanoi olevan hyvin ymmärrettävän, että kapteeni Bevan on kasvatettu erinomaisesti koulussa ja että hän sitäpaitsi omasi huumorin lahjoja. Bevan kumarsi ja ilmoitti nyt esimerkillä osoittavansa, mitä hän oli keksinyt.
„Saanko pyytää ystävääni Argavea, anteeksi etten minä muista, että hän on parooni, hankkimaan mustetta, kynän ja lasillisen vettä etuhuoneeseen. Antakaa sitten minulle joku asiapaperi, jonka kirjoituksen tahdotte saada poistetuksi, ja minä osoitan ansainneeni nuo kymmenentuhatta frangia.”
Tyytyväisyyden ilme näkyi jokaisen kasvoilta. Argave toimitti kaikki pyydetyt välineet. Hieman epäiltyään otti ruhtinas Roussillion taskustaan erään asiapaperin ja virkkoi:
„En tahdo häiritä teitä, kapteeni, kysymyksellä, tiedättekö mitä matkakreditiivi merkitsee. Lukekaa tämä.”
Hän antoi paperin Bevanille. Se oli erään englantilaisen pankin ulkomaalaisille asiamiehilleen osoittama kreditiivikirje, osaksi kirjoitettu, osaksi painettu. Kirjoitus koski niitä summia, joita oli sisäänmaksettu ja sen henkilön nimikirjoitusta, jolle kreditiivi oli asetettu. Kysymyksessä oli 2000 puntaa ja 20 tuhannen shekkiä oli oheenliitetty. Kreditiivi oli asetettu James Henry Henderssonille ja nimikirjoitus oli varsin omituinen. Se oli todella vaikeasti jäljennettävissä. Bevan otti paperin tarkastaen sitä joitakin minuutteja. Sitten hän katsahti ylös ja kysyi:
„Oletteko te James Henry Hendersson?”
„Älkää siitä välittäkö”, vastasi ruhtinas. „Kysymys on siitä, voitteko ottaa pois kaiken, mitä tälle paperille on kirjoitettu.”
Bevan hymyili.
„Sen voin kyllä tehdä ja saada se siihen takaisin tavalla, joista ei paraskaan asiantuntija maailmassa voi muuta luulla kuin, että se on alkuperäinen.”
„Toivon teidän ymmärtävän”, jatkoi ruhtinas, „että pankkiin, joka on antanut kreditiivin, on maksettu 2000 puntaa.”
„Sen kyllä ymmärrän; en ole mikään aasi.”
„Jos paperi menisi pilalle, olisi se suuri vahinko.”
„Senkin tiedän. Miksikä loukkaatte minua?”
„Tahdotteko tallettaa 2000 puntaa se tapauksen varalle, että kirje menisi pilalle, jotta yhtymä ei menettäisi rahojaan?”
„Sitä en tahdo”, sanoi Bevan suuremmalla tarmolla kuin mitä hän tähän saakka oli osoittanut. Sitten lisäsi hän uhkaavasti hymyillen: „Mitä olioita te oikein olette? Tahdotte pelata korkeata peliä, mutta istutte ja olette peloissanne tuon verrattain pienen summan, 2000 punnan, menettämisestä. Jos niin kerran on, niin lienee parasta, että eroamme heti. En usko kohtaavani sanottavia vaikeuksia sijoittaessani keksintöni toisaalle.”
„Herrani”, sanoi Argave, „uskon voivamme luottaa kapteeni Bevaniin. Olen varma siitä, että hän tietää, mistä on kysymys.”
„Hyvä, jos niin on”, sanoi ruhtinas, „ja jos kokous katsoo, että kapteenille on annettava vapaat kädet, niin en tahdo vastustaa sitä.”
Kaikki tulivat yksimielisiksi. Bevan meni papereineen toiseen huoneeseen. Jäätyään yksikseen otti hän taskustaan nahkasalkun. Siinä oli kamelinkarvapensseli ja valkoisella jauheella täytetty pullo. Ensiksi kostutti hän asiapaperia hieman vedellä, ja kun paperi oli pehmennyt, tartutti hän pensseliin pullossa olevaa jauhetta ja veti sillä muutamin kertoja yli kirjoituksen. Muutaman silmänräpäyksen jälkeen alkoi muste vaalentua ja hetken kuluttua oli se kokonaan kadonnut. Tämän jälkeen otti hän salkusta toisen pullon, jossa oli kaunista, violetinväristä pulveria. Hän ripotteli sitä vähäsen paperille, sytytti kaasun ja piti paperia muutaman sekunnin ajan liekin päällä. Tämän tehtyään kostutti hän paperin uudestaan ja otti esille pienen, kiiltävän teräsvalssin. Hän kuumensi sitä liekissä. Kun se oli tarpeeksi lämmin, kääri hän silkkinenäliinansa sen ympärille ja hankasi siten paperia. Näiden temppujen jälkeen palasi hän siihen huoneeseen, jossa herrat istuivat tavattoman jännityksen vallassa ja asetti paperin sanaakaan sanomatta pöydälle. Paperi tarkastettiin perinpohjaisesti. Seurasi joitakin ihastuksen ilmauksia. Argave puhui muiden puolesta:
„Herrani, tässä ei ole epäilystäkään, kapteeni Bevan on tehnyt ihmetyön.”
„Ei kaikki ole vielä lopussa”, sanoi Bevan. „Sellaisena kuin asiapaperi nyt esiintyy, on se arvoton.”
Hän palasi takaisin toiseen huoneeseen ja täytti tyhjät paikat alkuperäisellä käsialalla, kuitenkin sillä muutoksella, että 2000 asemesta paperissa oli nyt 20000. Jäljitelty nimikirjoitus herätti tavatonta huomiota. Kun hän oli asettanut esille näytteen taidostaan, oli vaikutus valtava.
„Herrani”, lausui ruhtinas nousten seisomaan, „kapteeni Bevan on enemmän kuin onnistunut ja minä ehdotan, että maksamme hänelle kymmenentuhannen frangin asemesta kaksikymmentätuhatta.”
Voitokas ilme näkyi hetken aikaa kapteenin kasvoilla. Sitten hän sanoi hieman pilallisella äänellä:
„Herrani, olette pitäneet minua aasina, mutta olettekin löytäneet mestarinne. Salaisuus on minun, eikä ole ostettavissa millä hyvänsä mitä kykenette kokoon saamaan.”
Tämän jälkeen levisi hämmästys kokouksen osanottajain keskuudessa.
Vaasa 25.5.1925.
